Jokaisen onnistuneen pakkauksen takana on ympäristönäkökulman mielessään pitävä tiimi
Pakkauksella on monta tehtävää; Se suojaa tuotetta kuljetuksen aikana, maksimoi kuljetuksen tehokkuuden, vetoaa kuluttajiin myymälässä, helpottaa vähittäiskauppiaan esillepanotyötä, antaa kuluttajalle tietoa tuotteen säilytyksestä ja käytöstä.
Pakkauksen tulee myös täyttää lakisääteiset merkitsemisvaatimukset. Lisäksi sen tulee tarjota tuote kuluttajalle moitteettomassa kunnossa, niin että tämä voi nähdä tuotteen olevan koskematon.
Joskus kuluttajat ovat sitä mieltä, että tuotteet ovat ylipakattuja ja että pakkausmateriaalin vähentäminen on ainoa tapa vähentää jätteen ympäristövaikutuksia. Vahingoittunut ja siksi hukkaan menevä tuote voi kuitenkin olla ympäristövaikutuksiltaan paljon pahempi kuin itse pakkaus, varsinkin kun pakkausmateriaalista suurin osa kierrätetään.
Tämän vuoksi meidän periaatteemme on, että pakkaamista pitäisi olla riittävästi, juuri tarvittava määrä, eikä välttämättä mahdollisimman vähän. Meidän tulee löytää kullekin tuotteelle juuri sille parhaiten sopiva pakkausratkaisu.
Meidän pakkauksissamme yhdistyvät tutkimustieto, käytäntö ja innovaatio
Onnistunut pakkausdesign
SCA Packaging edistää kestävää kehitystä suunnittelemalla pakkausmalleja, jotka suojaavat asiakkaidemme tuotteita kautta koko toimitusketjun.

Pakkausdesignia koskevilla päätöksillä voi olla suuri ympäristövaikutus. Kun suunnittelemme asiakkaallemme sopivan pakkausmallin, sen suorituskyky on maksimaalinen, jolloin vältymme tarpeettomalta monimutkaisuudelta ja jätteen muodostumiselta.
Hyvä pakkausdesign luo tasapainon itse tuotteen ja yksikköpakkauksen, myynti- ja kuljetuspakkauksen välille. Pakkauskonseptimme 'cradle to cradle' eli 'kehdosta kehtoon' ottaa suunnittelussa huomioon pakkauksen koko elinkaaren toimitusketjussa minimoiden raaka-ainekulutuksen ja maksimoiden raaka-aineen sekä energian kierrätyksen ja hyötykäytön.
Onnistunut pakkausdesign varmistaa paremman tilankäytön. Jos tavarat toimitetaan tiiviimmin pakattuna, tarvitaan vähemmän kuljetusta, kuluu vähemmän polttoainetta ja syntyy vähemmän päästöjä. Jotta saavutetaan paras mahdollinen lopputulos, tarvitaan hvyin organisoitua suunnitteluprosessia. Ensimmäinen askel on analysoida perusteellisesti toimitusketju ja tutkia, mitkä raaka-aineet sopivat tarkoitukseen parhaiten.
Tämän jälkeen luodaan 3D-mallit, joita voidaan arvioida virtuaaliympäristössä. Usein valmistetaan vielä prototyypit, jotka testataan, ennen kuin niistä valitaan paras vaihtoehto.
SCA:lla on design-prosessissa käytössä lukuisia omia design-työkaluja. Meillä on esimerkiksi lujuutta simuloivia työkaluja, joilla materiaalin määrä pystytään minimoimaan. Toinen on lavauksen optimointi, joka auttaa asiakkaitamme saavuttamaan pakkauksiemme avulla omia ympäristötavoitteitaan.
Elinkaariajattelu
Aaltopahvipakkaukset on tarkoitettu kertakäyttöisiksi, ja materiaali kierrätetään pakkauksen elinkaaren päättyessä, poikkeustapauksia lukuun ottamatta.
Kyseenalaistamme melko yleisen käsityksen, että uudelleenkäyttö johtaisi aina lievempään ympäristövaikutukseen kuin kierrätys. On totta, että monessa tapauksessa uudelleenkäyttö on hyödyllinen vaihtoehto, mutta kun kysymys on pakkauksesta, tämä periaate on useimmiten vähintään kyseenalainen.
Uudelleenkäytön hyödyllisyyttä tulee punnita tarkoin ottaen huomioon sen ympäristövaikutukset muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Harkinnan tulee perustua elinkaariajatteluun.
Kun ajatellaan esimerkiksi palautettavia muovilaatikoita (RPC) verrattuna kertakäyttöisiin aaltopahvipakkauksiin, saattaa olla, että hallitussa suljetun kierron järjestelmässä, jossa kuljetusmatkat ovat lyhyitä, RPC-laatikoilla on pienempi ympäristövaikutus.
Sen sijaan jos kuljetusmatkat ovat pidempiä ja etenkin jos kierto ei ole täydellinen ja logistiset ratkaisut ovat monimutkaisemmat, aaltopahvipakkaukset ovat lopulta normaalitapauksessa ympäristövaikutuksiltaan edullisempia.